Hovissa? Kohlea kuka? Kuka kuoli ja teki sinusta aatelisen (tai kenestä oikein luulet syntyneesi lienee osuvampi kysymys)?
Tietenkään en ole oikeasti aatelisverta. Eipä Suomesta pahemmin kuninkaallisia löydy. Ei löytynyt monia aikoinaan eikä silloinkaan mitään Euroopan suuriin monarkioihin verrattavissa olevaa. Arvonimet kuitenkin löytyvät suomestakin. Itse olen kovin mieltynyt kreivittären titteliin ja olisi sääli antaa sen jäädä niin harvoin käytetyksi. Joten 51 neliömetrin valtakunnassani olen kreivitär. Ja tämä (maailmoita syleilevä ele kohti vielä kovin vaatimatonta blogiaan) on kurkistus minun maailmaani.
Rakastan mahtipontisuutta, dramaattisuutta ja yliampuvuutta. Hyvin harva asia on liian over the top minulle. Saatan pukeutua yhtenä päivänä kirppikseltä löytämääni vanhojenpukuun mutta Horde-huppariin ja polvihousuihin seuraavana. En koe itseäni kovin normaaliksi mutten ehdoin tahdoin tavoittele erilaisuuttakaan. Koetan takoa päähäni ja vähän muidenkin, että tämä yksi elämä on liian lyhyt lauman mukana ja muiden torvien tahtiin tanssimiseen. Tulen toimeen useimpien ihmisten kanssa mutta tunnistan itsessäni monia piirteitä, joiden vuoksi minusta saattaa olla hankala pitää. Koetan olla minäkuvani suhteen realisti, mutta ainakaan turhan vaatimaton en ole.
Olen vahvasti introvertti. Olen perfektionisti. Olen unelmoija. Skeptikko, laiskimus, taiteilijaluonne. Sinnikäs, kärsivällinen ja kärsimätön. Pöhkö intellektuelli (ainakin humalassa). Sekä kourallinen negatiivisia adjektiiveja, joiden mainitsematta jättämisestä kukaan tuskin voi minua moittia. Mitä en ajatellut olevani, on blogaajatyyppiä.
Yleensä mielenkiinnonkohteeni tulevat ja menevät – intoni leimahtaa ja sammuu yhtä pian kuin syttyikin – enkä povaa tällekään projektille välttämättä kovin pitkää ikää. Mihin ikinä ryhdynkin, tapaan sukeltaa suoraan syvään päähän. Mitään ei saisi tehdä puolittain; jos jotain teen, pyrin tekemään sen kunnolla. Ja kun alku ei sujukaan odotetunlaisesti tai löydän jotakin kiinnostavampaa, intoni siirtyy.
Toisaalta, mitä ikinä kirjoitankin, tekstiä tuppaa syntymään melko kivuttomasti ja tylsistyttävyyteenkin saakka ja onhan elämässäni tällä hetkellä myös kaksi puuhaa, jotka ovat onnistuneet viihdyttämään minua jo vuosia: vaatteiden suunnittelu ja ompelu sekä World of Warcraft. Ensimmäiseen voisin sanoa kasvaneeni. Kotonani on aina tehty käsin. Kun olin pieni, äitini ompeli, neuloi ja leipoi ja isäni rakensi asioita metallista ja puusta. Niin sahanpurun ja hitsauksen kuin mullan ja kangaspölynkin tuoksut tuovat mieleeni hyviä muistoja. Käsityö ja kuvaamataito olivat yksiä lempiaineitani koulussa ja kun lukion päättymisen aikoihin ihastuin lolita-tyyliin, itse tekeminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta älyttömän kalliille ja hankalasti hankittaville brändivaatteille.
Nyt olen polulla, jonka päässä seuraavassa haarassa häämöttää oma alternative-vaatteita piensarjoina ja mittatilaustyönä valmistava yritys. Päätin paikoillaan polkeneet englannin ja saksan kääntäjän ja tulkin opintoni yliopistolla, osoitin vahvuuteni myöntämällä heikkouteni ja olen nyt amis: opiskelen ensimmäistä vuottani vaatetusalan artesaaniksi. En ehkä ole ylpeä siitä, että olen amis, mutta olen ylpeä siitä, että olen juuri tässä koulussä, tällä linjalla ja tällä luokalla. Löysin (ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen suomalaisen WoW-kiltani) porukan, johon tunnen kuuluvani, opettajamme ovat aivan ihania ja olen löytänyt taas paikkani maailmassa. Ah, kuinka syvällistä ;).
Toivottavasti olen onnistunut edes hieman kiehtomaan tai viihdyttämään. Kirjoitan ensisijaisesti itselleni, mutten panisi pahakseni jos mieleni tuotokset aiheuttaisivat jonkinlaista mielihyvää myös muille niitä lukeville olennoille.
Tää oli kyl ihan huippu aloitus :)Ensmäinen teksti kattasi todella hyvin kaiken tärkeän sinusta! Odotan jo innolla seuraavia tekstejä :)
VastaaPoistaKiitoksia :). Kesäkuussa pitäisi ainakin olla vähän löyhempi aikataulu, että kerkiää kirjoitella ahkerammin.
VastaaPoista