A film of the day and a song of the old(ish)

I first heard about Moth Diaries in Maven of the Eventide's review and was instantly drawn to it. It was a vampire movie, going back to the more classic vampire, it had an all-girl boarding school and it had Sarah Bolger in it who I'd really liked in the Tudors. (Well, I liked everyone in the Tudors. I hated quite a few of the characters, with a passion. Cardinal Wolsey, Thomas Cromwell and Catherine Howard, to name a few, but I thought the actors were doing a great job bringing these figures to life.) So I had high hopes for the movie. Here's the trailer:

Well I loved the visuals of it. Sarah Bolger was ok, but not quite as good as she was as Bloody Mary. Like Maven had said, a LOT of the dialogue just sounded stupid, unnatural and explainy (It is too a word!). The movie is riddled with hooks that could've made it a great movie. I kept thinking, if only they'd gone this way with the plot instead of this, and if only they'd done this more, it could've been a much better movie. I didn't hate it. No, Thor forbid. I thought it was entertaining, pleasant to look at, and it stayed true to it's pursuit of being a classic, gothic vampire story. It's just very explainy. It underestimates the capacity of the viewer to pick up things without having to be quite so literal in telling us. Even with all its faults, it left me very much wanting more of this kind of movies. So, if you're at all into vampires or gothic horror, I'd say watch it. I loved the movie it could've been, and I'm sure it has much potential for you to like it.

I welcome any suggestions you might have for other movies that do the gothic horror vampire thing better, I would love to see some good vampire movies that I may have missed!


Ok, I can't think of a good transition to this, but I just really wanted to share a song that's been bugging me the last couple of days, in a good way, Do the evolution by Pearl Jam:

I love the... um... I'm terrible with anything related to music so bear with me :)... guitar riff? There was a song on the Finnish Radio Rock this past summer that had something very similar and every time I heard that I kept thinking of this song. I love the lyrics, they go well with what I think is wrong with the world. Which, to make it short, is people thinking humans are some pinnacle of creation, and money, and charging interest, and greed in general. The images in the video should be disturbing or unpleasant, but to me they're mostly just sad. We should be above these things. We could be above these things. We've created so many great things and technologies, I don't think there is a limit for what we could do if only we could overcome the things restricting us: possessiveness and separating people to "us" and "them", mostly.


I could've added "... and a wine of 2011" to the title. I think I found a new favourite red today. It's an Australian one I picked out pretty much at random, but hey, can't go wrong with shiraz :). (I don't know too much about wine either, but) Lindeman's Bin 50 is just rich enough for me, a little bit sweet and not too light. And it goes amazingly well with salmiac/salt liquorice, which is a huge plus and a nice discovery for me as I love salmiac and most wines don't. Its alcohol content is already on the lower end at 13%, but I wouldn't mind it being 5% or even 0, so I could have the whole bottle in a night.

I'm still alive

It's been quite a while since I wrote anything, I know. My previous post hints quite strongly towards what's been keeping me so busy. Mists of Pandaria, and school work, too. I've also been thinking about the future of this blog, and so far, it hasn't been working too well for me. I don't think I want to  give up on it completely just yet, so I'm going to make a few changes to try and find a way to blog that might be better suited for me.

Firstly, I'm going to drop Finnish. Writing in two languages was an additional load of work that I don't feel pays off. Although translating my own text wasn't hard, it took time and a little bit of effort, that I feel would be better spent elsewhere.

Secondly, I'll try to limit the scope of my posts so they won't be quite as huge walls of texts and maybe try to divide them into smaller but more numerous posts so they're easier to read and quicker to write. I need to lower my threshold to press publish. Writing a blog isn't exactly rocket science or brain surgery, I should be able to take it more lightly.

As the third and, for the moment, final point on my list, I'd like to change the layout and overall visuals of my blog to be classier and to look more polished. At the moment it looks just what it was: an amateur's first attempt.

I'm still unsure on the schedule of these changes since I will be very busy for the next three weeks. I'm sharing a table with a friend at a hand made design sales event and most of my merchandise is still to be made. It's exciting as hell and I'm happy I got the chance to go, but I wish our series production course at school had begun much much earlier.

Pandoja, pandoja joka puolella

Hupsista, sitä tuli taas mentyä 3 viikkoa viimeisestä päivityksestä. Lopettanut en ole, mutta kieltämättä blogin kirjoittaminen ei ole ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Ei mitään hulppeita elämänmullistuksia menossa, kunhan vaan hiukan koulukiireitä ja WoWin lisäosan Mists of Pandarian julkaisuun valmistautumista uudessa killassa.

17 tuntia enää. Vielä.

17 piiiiitkää tuntia, joihin pitäisi sisällyttää vielä ”yöunet”. Aloitin unirytmin siirtämisen oikeastaan jo perjantai-iltana, mutta vähän huonosti se lähti liikkeelle. Nyt olen valvonut äkkiseltään laskettuna 21 tuntia, ja muutama pitäisi vielä jaksaa, jotta pääsisi heräilemään suht optimaalisesti kymmenkunnan tunnin unien päälle yhdentoista kahdentoista paikkeilla. Virallisesti lisäosa julkaistaan aamuyhdeltä.

Hiukan taidan itsekin pitää itseäni hulluna peliaddiktina. Mutta minulle tämä on hauskaa! Näitä tilaisuuksia kun pääsee oikeasti yksilönä kisaamaan levuutuksessa tulee kuitenkin vain sen parin vuoden välein ja muina aikoina mielestäni suhtaudun pelaamiseen vakavasti mutten neuroottisesti, eikä se vie aikaa ihmissuhteilta tai koululta näitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Viime kerralla jäin serverin nopeimmin levuuttaneesta parilla tunnilla nettikatkoksen vuoksi. Toivottavasti tällä kertaa ylioppilaskyläsäätiön datayhteydet pitävät. Kännykässä on sentään nyt hätävaranetti, jos pahin tapahtuu taas.

16 tuntia 55 minuuttia.

Jääkaapissa on ruokaa valmiina, hedelmiä, sitruunavettä, muutama suklaapatukka. Kauheasti en kuitenkaan tykkää hamstrata energiajuomia, roskaruokaa, alkoholia tai sokeria. Auttaahan se toki hetkellisesti pysymään virkeämpänä, mutta sitten tulee romahdus. Betassa levuutukseeni meni muutamien hidastavien tekijöiden kuten killan antaman exp-bonuksen puuttumisen myötä 22 tuntia, nyt tosipaikan tullen odottaisin pystyväni hiukan parempaan, vaikka ruuhkat ja pvp-serverin vaarat varmasti nekin hidastavat menoa. Ei tuon pitäisi olla mitenkään yli-inhimillistä venymistä vaativa suoritus pelata putkeen.

16 tuntia 50 minuuttia. Tik tak, tik tak...

Pitäisiköhän keittää vielä kupillinen teetä ja katsoa vaikka pitkään to do -listalla ollut Karhuveljeni Koda. Toisaalta sillä saisi tapettua kätevästi tunti 20 minuuttia, mutta niin passiivinen istuskelu väsyttää varmasti. Kaunottaren ja hirviön katselin aiemmin aamulla ja yllätyin positiivisesti. Se oli parempi kuin muistinkaan ja löytyi sieltä muutama sellainenkin juttu mitä viimeksi muksuna katsellessa ei ollut tajunnut lainkaan. Sitä paitsi, tämä oli ensimmäinen kerta kun katsoin sen englanninkielisillä äänillä. ”And, as I always say, if it's not baroque, don't fix it”, lohkaisi Könni esitellessään linnaa Bellelle. Mitäköhän tuo repliikki oli suomenkielisessä versiossa...

Nyt on ollut muutenkin joku Disney-nostalgiakausi meneillään. Aiemmin katsoin Robin Hoodin ja yllätyin siitä miten vanha sekin leffa jo on. Pienenä luulin sen olleen suht uusi silloin kun sen ensimmäistä kertaa näin. Sen julkaisuvuosi oli 1973. Seuraavaksi tuon Karhuveljeni Kodan jälkeen olisi vuorossa Leijonakuningas ja sitten ehkä Prinsessa Ruusunen ja Prinsessa ja sammakko, joista kumpaakaan en ole edes nähnyt aiemmin.

16 tuntia 33 minuuttia. Tuskallisen hitaasti tuo aika kuluu.

Mikä teidät saa käyttäytymään hullusti ja tavoin, joilla kunnon kansalainen ei koskaan käyttäytyisi? Minkä vuoksi olette valmiit muuttamaan unirytmiänne tai muita hyvin pinttyneitä tapojanne? Mihin uppoudutte niin, että suljette kaiken muun ulkopuolelle? Mielestäni jokaisella pitäisi olla vähintään yksi asia, mistä tuntea niin intohimoisesti, että se menee kaiken muun edelle. Itselleni WoW ei ole ainoa sellainen asia, mutta ehkä helpoimmin nimettävissä. Muut tärkeimmät juttuni eivät ehkä vaadi tai tarjoakaan vastaavia keskittyneitä ajanjaksoja. Ehkä pitäisikin varata tämän jälkeen joku viikonloppu yhtä intensiivisesti parisuhteen hoidolle, perheelle tai vaikka uusien vaatemallien suunnittelullekin.

To ask why we fight, is to ask why the leaves fall - it is in their nature.

Perhaps there's a better question...

Why do we fight? To protect home, and family, to preserve balance and bring harmony.

For my kind, the true question is:

What is worth fighting for?

Pandas, pandas everywhere

Oops, it's been three weeks again since my last post. I haven't quit, but I admit, writing the blog hasn't been at the top of mind much lately. No massive changes going on in my life, just a little busy with school and with preparing for the launch of WoW's new expansion, Mists of Pandaria, with my new guild.

16 hours 11 minutes to go. Still.

16 loooong hours which should include a good "night's" sleep. I started shifting my sleep cycle Friday night, but weren't very successful to begin with. Now I've been up for about 22 hours and I should still stay that way for a few more, so I could wake up after around 10 hours of sleep at eleven, maybe even twelve. The expansion will be released at 1am.

I think even I consider myself a bit crazy and an mmo addict. But for me, this is fun! Opportunities to compete solo, in leveling, don't come around more than once every two years or so and otherwise I'm not letting my gaming take time away from IRL social activities or school work, except for on these special occasions. I usually take my playing seriously but neurotically so. Last time I lost by a couple of hours to the person who leveled the fastest on the server due to an internet outage. I hope this time the student village foundation has their connections in a better shape. At least this time I have emergency back-up internet on my cell phone if things go south.

16 hours 4 minutes.

I've got food ready and waiting in the fridge, alongside with some fruit, water with lemon slices and a couple chocolate bars. I don't really like to stock up on energy drinks, fast food, alcohol and sugar like some. Sure, it helps you stay awake temporarily, but then comes the crash. In the beta, I leveled for about 22 hours with a few factors slowing me down like my lack of the guild perk for extra exp. I think I should be able to improve that a bit on live. It shouldn't be a super human deed to play that long in one session.

16 hours. Tic... toc... tic... toc...

I wonder if I should brew a cup of tea and watch Brother bear that's been on my to do -list for a while. It would be a great way to kill off an hour and 20 minutes, but something that passive is sure to make me drowsier. I watched Beauty and the Beast earlier this morning and was pleasantly surprised. It was better than I'd remembered and even included some things that I hadn't got when I last watched it as a kid. Besides, this was the first time I watched it in English. "And, as I always say, if it's not baroque, don't fix it”, said Cogsworth while giving Belle a tour of the castle. I really wonder how that translated into Finnish...

I'm going through a Disney nostalgia phase right now. I watched Robin Hood earlier and was surprised at how old the movie was. I'd thought it was somewhat new when I first saw it, but it was made in 1973 already. Next items on my list after Brother bear are the Lion King and after that maybe Sleeping Beauty and the Princess and the Frog, never having even seen the latter two.

15 hours 55 minutes. Time goes by painfully slow.

What has the power to make you act all crazy or in ways that a good citizen never would? For what are you ready to change your sleep cycle or other very strict habits? What makes you indulge yourselves in it so deeply, that you shut everything else out? I think everyone should have something to feel so passionately about, that it goes before everything else. For me, WoW isn't the only such thing, but it's probably the easiest to name. My other important things don't demand or offer such intense periods of concentration. Maybe I should reserve a weeked some time in the near future to focus so deeply on my relationship with my boyfriend and my family, or on designing some new clothes.

Täytä keuhkosi ja päästä kaikki ulos

Maailmassa ei ole tarpeeksi paikkoja, missä aikuinen voisi kirkua minkä keuhkoistaan saa irti tulematta leimatuksi mielenvikaiseksi.

Odotin koulun alkua innolla, mutta viime viikot olen ollut todella huonolla tuulella eikä koko vuosi näytä kauheasti valoisammalta. Pienetkin asiat ahdistavat ja tuntuu, että joka puolelta vaaditaan jotain enkä jaksaisi vastata mihinkään. Työssäoppimispaikkaa pitäisi hakea enkä oikeastaan tiedä mihin edes haluaisin tai mihin rahkeeni riittäisivät. Yhtä paikkaa kyselin, mikä vaikuttaisi hyvältä, mutta vähän siitä jäi sellainen olo, että aika ihme on jos sinne pääsen. Sosiaaliset taidot ja ulosanti taisivat taas pettää. Noh, ainakin hän sanoi ottavansa joka tapauksessa yhteyttä.

WoWissa Mists of Pandaria lähestyy, betan puolella pitäisi vielä kertaalleen questailla alueet läpi, että julkaisupäivänä pääsisin etenemään mahdollisimman nopeasti. Pääsin uuteen kiltaan ja vaikka se vaikuttaakin lupaavalta, uuteen porukkaan tutustuminen ja sopeutuminen on aina hiukan stressaavaa aikaa. Kaikki omat mokat paisuvat maailman kaataviksi ja epävarmuus senkun vahvistuu.

Koulunkäynti tuntuu kuin lastentarhassa oltaisiin. Tässä jaksossa keskitymme visuaaliseen ilmaisuun ja tuotesuunnitteluun paperilla, käytännössä leikkaamme ja liimaamme kollaaseja ja värittelemme vesiväreillä väriympyrää. Samat asiat on käyty jo ala-asteella, yläasteella ja niiden osalta, jotka sen ovat käyneet, lukiossa ja jollei se vieläkään ole päähän iskostunut, että vihreää tulee keltaisesta ja sinisestä ja sitä sanotaan väliväriksi, tuskin se tälläkään kertaa uppoaa. Vaikka kuinka yritän sitä venyttää, kärsivällisyyteni ihmisten tyhmyyttä kohtaan alkaa olla aika äärirajoillaan. Rasittaa, että aina pitää kaikessa mennä sen pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan. Opettajan on muka ihan ok sanoa asiasta, jota on jo yläasteella käsitelty, että en mä tätä teille sen tarkemmin selitä, kun tää menee jo aika vaikeeks ja matemaattiseks.

Taitaa olla kunnon erakoitumisvaihe alullaan tai hyvää vauhtia jo päällä. Olen kyllä tosi onnellinen, että olen tässä koulussa onnistunut saamaan kavereita epäsosiaalisuudestani huolimatta, mutta välillä iskee yksinäisyydenkaipuu. Etenkin, jos tarvitsee tehdä jotain luovempaa, en yksinkertaisesti toimi väkijoukon keskellä. Tarvitsen keskittymisrauhan ja oman tilani. Koulussa se ei vaan onnistu.

Mitä suunnittelupuoleen tulee, se on kyllä yksi lempivaiheistani vaatteiden tekemisessä, mutta en oikein osaa luoda käskien. Onhan se jo moneen kertaan tutkittukin, että luovassa työssä parempia tuloksia saadaan antamalla työntekijöiden itse määrätä työaikansa ja paikkansa, missä työnsä tekee verrattuna normaaliin 8-16 toimistossa istumiseen. Mutta meidän pitäisi silti saada aikaan uutuusarvoinen ja myyvä sarjatuote tiistaina kello 12.30-15.45. Muutenkin kurssi on tiivistetty aivan liian lyhyelle aikavälille, vaikka olisi hyvä olla aikaa laskea luonnokset välillä lepäämään pariksi päiväksi ja antaa ideoiden hautua. Alkuun pidin kaikista lähtökohtakollaaseistani, mutta lopulta päädyn suunnilleen puolet suunnitteluajasta vain istumaan paperi edessäni ja kynä kädessäni ja tuijottamaan luonnoksiani rakastamatta niistä yhtäkään. Sain niistä kyllä positiivista palautetta toisten luokkien ja osastojen oppilailla teetetyssä kyselyssä, mutta se fiilis, että minkä näistä nyt tahtoisi toteuttaa valmiiksi tuotteeksi asti, jää puuttumaan.

Opettajankin läsnäolo tuntuu osaltaan jarruttavan suunnitteluprosessia. Periaatteessa kaikilla pitäisi olla vapaat kädet toteuttaa omaa juttuaan, mutta käytännössä opettajalla on kuitenkin aika selvä visio mihin suuntaan sitä pitäisi lähteä viemään. Vaikka hän monesti onkin oikeassa, omalta osaltaan opettajankin palaute häiritsee prosessia, kun ei uskalla edetä omaa tahtiaan vaan jää aika ajoin odottamaan sitä palautetta ja ”lupaa” edetä. Ei uskalla viedä ideoita eteenpäin siltä varalta, että sieltä tuleekin vastaukseksi, että ei tämä nyt ollutkaan lainkaan sitä mitä piti.

Yhtenä suurimpana ahdistajanani on kyllä puhtaasti pääoman puute. Kovin pienellä kangasmäärällä suunnitelmiani ei toteutettaisi enkä toisaalta tahtoisi käyttää halpaa ja huonoakaan, mutta kun yksinkertaisesti ei ole varaa laittaa useampaa satasta kiinni materiaaleihin vailla minkäänlaista takuuta, että tuotteitani joku ostaisikin. Marraskuussa koululla järjestettäisiin myös hiuskoriste- ja hatukekurssi sekä kevätlukukaudella hansikaskurssi, joille tahtoisin kovasti osallistua, mutta niillekin tulee hintaa aika huimasti. Tai halpojahan ne olisivat mitä tuollaisiin kursseihin tulee, mutta minun budjetistani se olisi iso siivu. Tässä sarjatuoteprojektissa tahtoisin kovasti käyttää omaa printtiäni, mutta sen teettäminen maksaisi aivan liikaa. Talouspuolella huolestuttaa myös ajatus omasta yrityksestä ja sen perustamisen ja pyörittämisen taakka.

Oma kämppä on niin sotkussa, ettei sitä uskoisi tämän vuoden puolella kertaakaan siivotuksi, uusi kissanpentu näyttää saaneen päähänsä, että minä olen lauman nokkimisjärjestyksessä viimeisenä ja käy melkein joka yö hyökkäilemässä kätten ja kasvojenkin kimppuun. Blogista lupasin aloittaessani, etten ottaisi siitä minkäänlaista stressiä, mutta poden silti huonoa omaatuntoa, että viime kirjoituksesta on melkein kolme viikkoa.

Tänä viikonloppuna olen sentään saanut olla rauhassa valtakuntani neljän seinän sisällä oman hovin kesken, kun viime viikonloppu ”hukkaantui” kokonaan reissun päällä toisella puolella Suomea. Mutta se paikka, missä saisi kaikessa rauhassa kirkua olisi kyllä tarpeen, tai oikein kunnon itkut sängyn pohjalla. Negatiivisetkin tunteet voivat synnyttää hyvää, mutta jonkin ajan kuluttua niitä olisi hyvä päästä kunnolla purkamaan, ennen kuin tulee sanoneeksi jotain kaduttavaa tai päästäneeksi sisäisen psykopaattinsa turhan pintaan.

~*~

Fill your lungs and let it all out

There aren't enough places in the world where an adult can scream at the top of their lungs and still be considered sane.

I really looked forward to starting school again, but for the last few weeks I've been in a really bad mood and the rest of the year doesn't appear much brighter. Small things distress me and it feels everyone expects something off me yet I can't measure up to any of the expectations. I should be looking for a place for my internship this spring and I don't really know where I'd like to go or what my skills are good enough for. I made some inquiries at a local taylor's shop, that I'd really like, but I was left feeling it would be quite a miracle if she accepts me. I guess my social skills and overall output let me down again. Well, at least she said she'd contact me in any case.

Mists of Pandaria approaches in WoW and I should still quest through the zones on beta at least once to get an edge for the launch day. I got accepted into a new guild and although it seems quite promising, getting to know a new group of people and adjusting to them is always slightly stressful. My screw-ups seem to swell to immense proportions in my view and my insecurity only strenghtens.

Going to school has been like going to kindergarten. In this period we're focusing on visual presentation and product design in theory, in reality we're cutting and pasting collages and colouring in colour circles in water colour. The same things we've already been taught at least two or three times during the compulsory education. If a person hasn't yet got into their head that blue and yellow make green and that it's something called a secondary colour, I highly doubt it'll stick this time around either. Although I try to stretch my patience, it's wearing very thin towards the stupidity of people in general. Why must we always pace ourselves by the lowest common denominator? Why is it apparently ok for the teacher to say about something we've already been taught in secondary school that she won't get into it because it's kinda complicated and mathematical?

I think I'm approaching or maybe even already in a proper hermit phase. I'm really happy that I've managed to make some friends at this school despite my asociality, but every now and then I just yearn for solitude. Especially if we're supposed to do something creative, I simply don't function in a crowd. I need peace for concentration and my own space. At school, that just isn't a possibility.

Desinging in itself is one of my favourite parts of making clothes, but I can't create on command. It's been studied many a time over that creative work reaches better results when people get to set their own hours and to decide where they want to work as opposed to sitting in an office from nine to five. Still, we're expected to create something new and sellable for short-run production on Tuesday at 12.30-15.45. Besides the course is way too quickly paced anyway. It would really be better to get to lay down one's sketches for a while and to harbour the ideas for a bit. I liked all my starting points, but now I end up sitting half of my design time with a paper in front of me and pen in hand, staring at my sketches, not loving any of them. I received rather positive feedback on them when we polled some of our other students, but I'm missing the feeling that would tell me which one I want to produce as a complete product.

Even the presence of the teacher seems a hindrance to the design process. Everyone should have a free hand to follow their own thing, but the teacher seems to have a rather strong view on what direction that vision should take. Although she's often right, in part she's disturbing the flow of the process by causing me to not dare to do things at my own pace. Instead I meander and wait for feedback and ”permission” to proceed. I don't feel like going forward in case what I wanted to do isn't what I was supposed to do and all that work was in vain.

One of my biggest sources of anxiety is purely the lack of capital. My designs will take quite a lot of fabric to make, and I wouldn't want to use cheap, low quality fabric either, but I just can't afford to spend hundreds of euros on materials without any guarantee that the finished product will sell. There would also be a headdress and fascinator making course at the school in November, and a glove making course in spring that I'd really like to attend but they're going to cost heaps as well. Well, they're not really expensive per se, but they would make quite a dent in my budget. I'd also like to use my own print for the school project we're designing but having that printed would cost an arm and a leg. Financially, I'm also worried about the burden of starting and running my own business some time in the yet to be determined future.

My flat is a mess and one wouldn't believe it's been cleaned at all this year. The new kitten seems to consider me the lowest in our pack's pecking order and comes nearly every night to pounce at my hands and face. I promised myself I wouldn't stress over writing this blog, but I feel guilty for not having published anything for nearly three weeks.

At least this weekend I've been able to stay withing the four walls of my kingdom and with only my own court for company. Last weekend was kind of ”wasted” on the road on the other side of Finland. I really could use a place where I could scream, or a good night of heartfelt crying. Negative feelings can produce good things, but one must get to discharge them after a while, before they say something they'll regret or let their inner psychopath surface too much.

Kohlea, the alter ego

Kohlea vihreän protolohikäärmeensä Starsdreamin selässä
Kohlea on her green proto drake Starsdream

Olen pelannut World of Warcraftiä noin viisi vuotta ja 8 kuukautta. Se on minulla pisimpään säilynyt harrastus ompelun ja käsitöiden ohella ja edelleen yksi mieluisimmista ajanvietteistäni. Kun ensimmäistä kertaa näin upean night elf druidin hyppivän suuren mustan kissan muodossa läpi viidakon WoWin mainoksessa, tiesin, että minusta tulee druidi. Kissadruidi. Ja duiduli olen edelleenkin, tosin en enää night elf enkä kissakaan. Luonnonläheinen, oikeudenmukainen ja määrätietoinen mutta lempeä Kohlea on vuosien myötä muovautunut eräänlaiseksi alter egoksi ja käytän hänen nimeään nykyisin useimmiten nimimerkkinänikin. Vaikka WoWin roolipelielementit ovatkin melko häviävän pienessä roolissa nykyisessä pelitavassani, ja varmaan valtaosan tavassa pelata, samaistun edelleen hahmooni ja mietin, miten hän tilanteisiin suhtautuisi. Minullakin on suipot korvat, kannan ylpeänä Jinxistä tilattuja druidi-t-paitojani ja tykkään ”druidimaisista” koruista. Pelihahmosta on tullut osa identiteettiä enkä voisi kuvitella vaihtavani hahmoani mihinkään muuhun.

Varmasti positiivisin kokemukseni koko pelistä oli ensimmäinen suomalainen raidikilta, johon liityin. Lightbringer-serverin Ipit koostui oululaisesta ydinporukasta, Helsingin ”hulttioista” ja meistä muista, hajanaisista hörhöistä ympäri Suomen. Liityin kiltaan yhdessä miesystäväni kanssa ja se vastaanotto oli jotain, mitä en on ollut koskaan ennen kokenut. Ensimmäistä kertaa tunsin olevani kunnolla osa ryhmää, seurani olevan toivottua ja mihin tahansa vuorokauden aikaan voin avata Ventrilon ja siellä taatusti oli joku juttuseuraksi. Olimme tainneet olla killassa kuukauden kaksi, kun ajoimme pääsiäislomalla Turusta Ouluun kyläilemään kiltalaisten luo, ja killan kolme kesää kestänyt perinne, kiltamiitit olivat aina kesän kohokohta. Vaikka Ipien raidaaminen aikanaan kuivuikin kasaan ja kilta hajosi, olemme edelleen toisinaan yhteydessä Facebookin kautta ja aika ajoin tulee kokeiltua milloin mitäkin uutta peliä, josko sieltä löytyisi se vanha into ja meininki. Harmi kyllä, ainakaan vielä se ei ole kestänyt paria kuukautta.

Ipeissä raidissa kuului aina olla vähintään 7 druidia :D
In Ipit, every raid had to have at least 7 druids :D

Yksi nallen lempipaikoista
One of the bear's favourite spots

Myös seuraava kiltani, saman serverin Horden puolella ollut Perdition herättää haikeita tunteita. Siirryin sinne Ipien käytännössä lopetettua raidaamisen ja tuon muuton yhteydessä Kohlealle langetettiin kirous, jota en ole vieläkään saanut rikottua: hänestä tuli taureeni. Elelin edelleen melkoista karhunelämää viidakkokirjan Baloon malliin ja toimin toisena killan main tankeista. Perditionin kohtalo oli kuitenkin sama kuin Ipeillä, raidaajat kaikkosivat vähitellen, uusia ei saatu rekryttyä tarpeeksi ja kilta kuihtui kokoon. Ja siihen oikeastaan päättyi sosiaalisesti rikkain aikani pelissä. Perditionin kaaduttua siirryin toiselle serverille reilusti paremmin edistyneeseen kiltaan, Winds of Creationiin Daggerspinella.

Kohlean viimeisiä hetkiä night elffinä, lempivarusteisiinsa sonnustautuneena
One of Kohlea's final moments as a night elf, dressed in her favourite armour

Viimeisiä hetkiä ennen Cataclysmiä
Final moments before the Cataclysm

Olen tosi kilpailuhenkinen ja WoW tarjoaa rutkasti haastetta. Mielestäni se on haastava nykyäänkin, vaikka moni Blizzardia moittiikin pelin liiallisesta helpottamisesta. Olen raidannut The Burning Crusade -lisäosasta lähtien ja Winds of Creationin kanssa kaadoin Deathwingin, pelin viimeisimmän sisällön viimeisen bossin Euroopan 253. sijalla, maailman 476. Pelkästään 25 hengen voimin raidaavien joukossa sijoituimme 176:nneksi. Sinänsä sijoitus ei ole mitään maatajärisyttävää, mutta kyllä minun itsetuntoani hiukan hivelee sijoittua pelissä, jota pelasi tuolloin noin 10 miljoonaa muuta, parhaaseen reiluun kymmeneen ja puoleen tuhanteen. (Arvioiden melko anteliaasti, että 10man-killoissa on keskimäärin 15 ja 25man-killoissa 35 raidaajaa.) Vaikka pelaaminen ruokkii kivasti kilpailuviettiä, muiden päihittäminen ei ole ainakaan minulle pelissä viihtymisen kannalta se tärkein juttu ja tuntuu, että menetin tämän kiltavaihdoksen myötä enemmän kuin menestyksen muodossa sain.

Minulla oli killassa yksi ystävä, joka oli tullut sinne minua ennen Perditionista, ja tutustuin pariin hyvään tyyppiin, mutta enimmäkseen uusi kilta jäi kovin etäiseksi. Olin vaihtanut main specikseni boomkinin (pöllömäinen humanoidi, joka käyttää luonnon ja taivaankappaleiden magiaa) kiltaan liittyessäni ja kun niiden tehot romahtivat Dragon Soulissa, löysin itseni vaihtopenkiltä aivan liian usein. Tämän ja muutamien aiempien mielivaltaisuuksien vuoksi päädyin jättämään Winds of Creationin ja etsimään uutta kiltaa tulevaa Mists of Pandaria -lisäosaa varten. Ajattelin palata juurilleni, hakea taas suomalaiseen kiltaan ja hakemukseni hyväksyttiinkin nopeasti.

Sotapöllö valmiina illan koitoksiin
Warrior owl, ready for the evening's trials

Huonoista ajoista huolimatta, tuohonkin kiltaan liittyy hyviäkin muistoja
Despite the lows, there were some high moments during my time in the guild.

Ja luonnettani on vaikea murtaa täysin
And my spirit is hard to break

Aquilassa olen ollut nyt melkein puoli vuotta, mutta kaikesta huolimatta en edelleenkään ystävystynyt juuri kenenkään kanssa. Ellen ole jossakin asiassa hyvä, minun on hankala tuoda itseäni esille ja pitää ääntä. Jopa ihan konkreettisesti, en välttämättä saa Ventrilossa tai Mumblessa suustani koherenttia lausetta, jos olen liian epävarma. Ja epävarma minä olin. Itsetuntoni oli lytätty melko tehokkaasti enkä pystynyt venymään killan vanhemman pöllön suorituksiin edes saatuani uuden tehokkaamman tietokoneen, joten sen sijaan, että olisin voinut olla taas oma sosiaalinen ja vapautunut netti-itseni, vaikenin.

Joskus sitä joutuu valkyyrian vietäväksi, ja pitää vain toivoa, että ystävät ehtivät pysäyttää ennen kuin yltää reunalle asti. (Ei mitään itsetuhoista, liittyy menneeseen bossifightiin)
Sometimes the valkyries will catch you and you just have to hope your friends get you in time before it reaches the edge. (Not going emo here, it's a reference to a past boss fight)

Noin viikko sitten se maksoi minulle raidipaikkani ja olen taas vailla kiltaa, jossa pääsisin raidaamaan täyspainoisesti. Tällä kertaa en ole kohtelustani katkera, mutta kyllä se itsetuntoa riipaisee, etten ollut tarpeeksi hyvä, tai tarpeeksi ihana, että minut olisi pidetty erinomaisuuden puutteesta huolimatta. Olin aina ajatellut, että en ole huippupelaaja, mutta hyvä kiltalainen. Olin aikoinani sosiaalinen, aktiivinen raidien ulkopuolella ja aina valmis auttamaan. Läsnäoloprosenttini lähentelee sataa jopa kesäisin ja muina hiljaisina aikoina enkä valita sisällön tylsyydestä, vaikka suuri osa pelaajista tuntuisikin kaikkoavan pelistä. Pyydän apua paremmiltani ja pyrin parantamaan suoritustani, mutta ilman, että pääsee toisen pään sisälle tai vähintään olan taakse katsomaan, konkreettista apua voi olla hankala antaa. Tällä tasolla en vissiin enää riitä.

Nyt odottelen, katselen ympärilleni ja punnitsen vaihtoehtojani. Sen verran kipeästi tämä taas osui, että ellen seuraavasta killastani löydä taas ”kotia”, todennäköisesti joudun myöntämään tappioni ja lopettamaan raidaamisen. Se olisi sääli, koska WoW on antanut minulle niin paljon, eikä peli itsessään ole menettänyt missään vaiheessa houkuttavuuttaan. En vain usko, että kestän enää kovin monia kolhuja tässä asiassa. Paras veto olisi varmaan hakeutua hiukan hitaammin etenevään kiltaan, missä ei tuijotettaisi niin tehoihin. Kansainvälinen kilta voisi myös olla sittenkin parempi kuin suomalainen, koska jostain syystä itsesensuurini on lepsumpi englanniksi. Mutta entä jos vaihdan ”huonompaan” ja alankin tuntea, että kilta ei etene tarpeeksi nopeasti? Entä jos en siltikään pääse porukkaan sisälle? Sitä en sinänsä epäile, ettenkö pääsisi hyvään kiltaan yrittämään, koska en ole vielä törmännyt kiltaan, joka olisi ollut immuuni wall of text criteille, mutta entä jos minut hyväksytään taas hyvän hakemuksen perusteella ja suoritukseni tuottaakin pettymyksen?

Todennäköisesti joudun odottamaan päätökseni kanssa joka tapauksessa Mists of Pandarian julkaisuun saakka, koska 25.9 on alle kahden kuukauden päässä ja olen odottanut jo kuukausitolkulla, että pääsen taas kisaamaan kuka serverin druideista saa ensimmäisenä levelin 90 täyteen :). Server first achievementtejä ei voi saada, ellei hahmo ole ollut serverillä kahta kuukautta, joten en ole ainakaan siirtymässä muualle Stormreaveriltä ennen sitä. Reilu kuukausi siis vielä harjoittelua beta-testin puolella ja rekry-ilmoitusten lueskelua. Vielä ainakin tämän kerran yritän. Lisäosan alku on hedelmällistä aikaa solmia ystävyyssuhteita, kun kaikki joutuvat ja haluavatkin tehdä kaikkea muutakin kuin juosta raideja hiki hatussa. Tulkoon sitten takkiin taas, mutta vielä en ole valmis luopumaan!

~*~

I've played World of Warcraft for about 5 years and 8 months now. It's the longest I've had a hobby besides sewing and other crafts, and it still is one of my favourite pass times. When I first saw a gorgeous night elf druid leaping through a jungle in the form of a magnificent black cat in a WoW commercial, I knew I'd have to be a druid. A cat druid. And a druid I am still, even though not a night elf nor a cat anymore. The close-to-nature, just and decisive yet kind Kohlea has become a kind of an alter ego of mine over the years and I even use mostly her name as my alias these days. Although the roleplay elements of WoW affect how I play nowadays quite little, and probably most people play now, I still identify myself in her and consider how she'd react to the situations in the game. I, too, have pointy ears, I wear my druid t-shirts, that I ordered from Jinx, with pride and I like ”druidic” jewellery. My character has become part of my identity and I couldn't imagine playing any other class as my main.

Surely my most positive experience within the game was my first Finnish raiding guild. Ipit on the Lightbringer server had a core of a group of friends from Oulu, a circle of friends from Helsinki, and us, various people from around the country. I joined the guild with my boyfriend and their welcome was something I'd never experienced before. For the first time, I felt a part of a group, that my company was welcome, and no matter what time of the day I'd log in to Ventrilo, there'd always be someone to talk to. I think we'd been in the guild for a month or two when over the Easter holiday, we drove up to Oulu (over 500 km) to meet the guildies. And the guild's tradition that lasted three years, annual summer meet-ups, were always the highlights of summer. Although Ipit stopped raiding after some time and the guild broke up, we still talk to each other occasionally on Facebook and every now and then we try a new game to see if the old spark might ignite something again. It's a shame, so far it hasn't lasted more than a couple months at best.

Also my next guild, Perdition on the Horde side of the same server raises wistful memories. I joined them when Ipit had practically stopped raiding and with that transfer, Kohlea got cast a curse on her that I haven't been able to lift since: she took the for of a tauren. I still had all the "bear neccessities" of life that made Jungle Book's Baloo so content, and I was happy as one of the guild's main tanks. Perdition would, however, share the fate of Ipit: raiders started leaving, we couldn't recruit new people fast enough and the guild shrivelled to a husk. That was pretty much the end of my most socially enriching time in the game. When Perdition fell, I migrated to another server to join a more progressed guild, Winds of Creation on Daggerspine.

I'm a very competitive person and WoW has lots of challenge to offer. I think it still is challenging even though many criticize Blizzard for making it too easy. I've been raiding since the Burning Crusade expansion and with Winds of Creation, I downed Deathwing, the final boss of the latest content patch 253rd in Europe and 476th globally. Among 25man guilds we were 176th. Our position isn't anything earthshattering, but it does make me stand a little taller to know that out of the slightly over 10 million people who played at the time, I'm among the top 10 and a half thousand. (Estimating rather generously that a 10man guild has on average 15 raiders, and a 25man has 35.) Although playing WoW is good food for the competitive spirit, beating others isn't the most important part of my enjoyment of the game. I feel that with this transition, I lost more than I gained in the form of progress.

I had one friend in the guild who had joined them before me, and I met a couple nice people, but mostly the new guild remained distant. I'd switched my main spec to boomkin (an owl-like humanoid who uses nature and arcane magic) when I joined the guild and when they got pretty low on efficiency in Dragon Soul, I found myself warming the bench way too often. Because of this and some earlier arbitrary punishments, I decided to leave Winds of Creation and to find a new guild for the Mists of Pandaria expansion. I thought I'd return to my roots, applied to a Finnish guild again and got accepted fairly quickly.

I've been in Aquila for nearly half a year, but despite everything, I still haven't made many friends. Unless I'm good at something, it's hard for me to bring myself forward and to make noise. Sometimes even concretely, I can't voice a coherent sentence on Ventrilo or Mumble if I'm too uncertain of myself. And uncertain I was. My self esteem had been crumpled to the ground quite efficiently and I could reach the performance levels of the older boomkin in the guild, not even with my new computer. So instead of being my social and uninhibited internet-self, I fell silent.

About a week ago it cost me my raiding spot and now I'm again without a guild to raid with. This time I'm not bitter about my treatment, but it hit me pretty hard to not have been good enough, or adorable enough to have kept me despite lack of excellence. I had always thought I wasn't a top player but a great guild member. I used to be social, active outside raids and always willing to help. My participation has always been close to 100% even during the summers and other downtimes, and I never complain about the content being dull, even when so many others seem to just vanish to wait for new content to be released. I ask my betters for help and aspire to better myself, but it's hard to give advice or help without being able to get inside someone's head, or at the least, behind their shoulder. I guess I'm just not enough at this level.

Now I'm biding my time, looking around and weighing my options. This one hurt enough to make me think that if I don't find a new ”home” in the next guild, I'll probably have to admit defeat and quit raiding. It would be a shame since WoW has given me so much, and the game itself has never lost its appeal to me. I just don't think I can take many more hits like these. My best bet would probably be to apply to a guild that's progressing at a slightly slower pace, one where they wouldn't be as picky about damage numbers. An international guild could be better than a Finnish one, because I self censor less in English. But what if I go to a ”worse” guild and start feeling like they're not progressing fast enough? What if I still can't fit in? I don't really doubt that I can get into a good guild, because I haven't found a group yet that would be immune to crits of walls of text, but what if I'm accepted for writing a kick-ass application and let them down with my performance?

I'll most likely have to wait with my decision until the Mists of Pandaria release as 25th september is less than two months away and for months I've been looking forward to getting to compete with the other druids on the server over who gets to level 90 first :). To be eligible for server first achievements, though, one must have been on the server for over 60 days, so I won't be transferring to a new server from Stormreaver before then. I have a bit over a month now to practice in the beta test and to read through recruitment posts. I will try, at least this one more time. The beginning of an expansion is a good time to be making new friends when everyone has to and wants to do all the things besides running raids head over heels. Come what grief may, I'm not ready to give up just yet!

It's in the bag

Tämän kuun kotitehtävän aiheena ovat laukut, erityisen rakkaat, itse tehdyt ja maailman sisältävät. Oma laukkukäyttäytymiseni tuppaa olemaan erityisesti jälkimmäistä sorttia. Minulla on yleensä yksi isohko laukku, joka kulkee mukana kaikkialle ja josta kenenkään muun on lähes mahdotonta löytää tavaranpaljouden keskeltä juuri sitä mitä tarvittaisiin. Tuppaan myös kiintymään näihin laukkuihin sen verran, että ostan uuden vasta kun vanha on kulunut rikki.

This month's homework assignment is bags, especially precious ones, self made ones and ones that can keep in them the whole world. I tend to be a bag person of the third kind. I usually have a large bag that I take everywhere and with which anyone else would be faced with a rather impossible task if they were to try and find something in it. I also tend to get so attached to my bags that I won't buy a new one until the old one breaks.

Tämänhetkinen laukkuni näyttää tältä:
Here's how my current bag looks like:

Löysin sen Prisman valikoimista käytyäni kaikki keskustan ja Myllyn kaupat läpi löytämättä sopivan näköistä, kokoista ja hintaista. Ensin ajattelin, että voisin kehitellä sen suht tylsän näköisiin isoihin tyhjiin alueisiin jonkinlaista koristelua, mutta laiskuus iski, ja toisaalta opin tykkäämään sen lääkärinlaukkumaisesta ulkomuodosta.

I found it at a local supermarket after having gone through all the shops at the city center and the close by shopping center without finding anything that would be the right look, size and price. At first I considered decorating the empty and rather boring sides of it, but laziness took over and I kinda started to like the doctor's bag look of it.

Näitä ilman en lähde juuri koskaan ovesta ulos: viuhka, lompakko, avaimet, korvanapit ja varmuuden varalle pieni pinkka käyntikorttejani. Ja tietenkin kännykkä.

Here are the things without which I wouldn't leave the house: my fan, wallet, keys, ear phones and a small stack of business cards, just in case. And of course, my cell phone.

Edelliset tavarat kulkevat mukana aina riippumatta laukun koosta, mutta nämä asustavat mukana aina kun vain mahtuvat: Hiusharja, huulirasva, kynsiviila, taskupeili, silmälasien puhdistusaine ja mikrokuituliina, ja kofeiinitabletteja. Kofeiinia en käytä säännöllisesti enkä edes juo kahvia, mutta aina välillä tulee tilanteita, että on (ainakin omasta mielestä) pakko hypätä auton rattiin, vaikka väsyttäisikin, ja silloin on hyvä olla näitä hätävarana. Ne tuntuvat ainakin vaikuttavan vahvemmin ja nopeammin vaikka vastaavatkin kahvikupillista.

The latter batch goes along with me no matter the size of my bag, but these are the next in line when there's a little more room: a hair brush, lip balm, nail file, pocket mirror, eye glass cleaning solution and a micro fiber cloth, and caffeine tablets. I don't take caffein regularly and I don't even drink coffee, but sometimes one just has to drive (or at least thinks they have to) despite not feeling quite awake enough, and at those times, these are a good back up. They seem to work stronger and faster despite having the same amount of caffeine as a cup of coffee.

Nämä taas ovat "kaiken varalta" tavarani: kynsikkäät viileisiin ilmoihin, pieneen kokoon taittuva sateen-/päivänvarjo sateen ja paahteen varalle, vesipullo pahimpaan janoon. Toista viuhkaa pidän mukana, koska matkaseurallekin saattaa tulla kuuma, ja on kiva voida lainata. Ja viimeisimpänä purkki saippuakupla-ainetta, koska koskaan ei voi tietää milloin tarvitsee pientä piristystä :).

These are my "be prepared for everything" things: fingerless gloves for chillier weather, a compact umbrella/parasol for rain and scorching sun, a bottle of water for the most acute thirst. I carry another fan, because one's companions may also get hot and it's nice to be able to lend one. And lastly, a bottle of bubbles, because one can never know when they need a little lifting up :).

Ja viimeisenä, luovuuden välineitä: piirustuslehtiö ja muistikirjoja tai -vihkoja, penaalini (joka tosin jäi kuvasta puuttumaan), tussit ja usein viimeisimmät käsityötarvike ostokseni. Myös kangas- ja lankasakseni kulkevat usein mukana, koska en ole hankkinut erillisiä kotiin ja kouluun ja tarvitsen niitä molemmissa.

And lastly, creativity on the go: a sketchbook, notebooks, my pencil case (which was left out of the picture, however), markers and usually my latest sewing notion finds. My fabric and embroidery scissors also travel with me often, because I don't have separate ones for home and school and I need them in both places.

Tässä vielä jokunen itse tekemäni laukku vuosien varrelta. Yhden kerkesinkin jo jakaa aiemmassa postauksessani.
Here are a few bags I've made over the years. One I already shared in a previous post.

 Punainen on vanhojenpukuni pikkulaukku ja toinen on erään hameen kankaasta tehty. Kumpaakaan ei juuri tule käytettyä, koska ne ovat niin pikkuruisia.

The red bag I made to match a ball gown I made with my mother for a school dance, and another one is made out the remnants of a skirt's fabric. I don't use either very often because of how tiny they are.

Tämäkin on tehty asuun sopivaksi, mutta palveli pitkään myös vakiolaukkunani. Vaikka tämä on vain hiukan A5:sta suurempi, sain tähän mahtumaan miniläppärin ja sateenvarjoa, tusseja ja piirustuslehtiötä lukuunottamatta lähes kaiken mitä nykyiseenkin. Harmi, että se on jo niin nukkaantunut ja kulunut, etten kehtaa enää käyttää sitä.

This one was also made to match an outfit, but it also served as my go to bag for a long time. Although it's not much larger than an A5 sheet, it would hold a mini laptop and besides the umbrella, markers and sketchbook, everything that my current one does. It's a shame it's too pilled and worn to be used anymore.

Tähän tein Tudor-ruusun erään nettitutoriaalin pohjalta, johon törmäsin pari vuotta sitten. Tämän laukun kohtalo on yksi syy, miksi suhtaudun varauksella kierrätysmateriaaleihin. Käytin punaisiin osiin taftia kirppikseltä löytämästäni liian pienestä mekosta ja kassin hihna kului rikki todella nopeasti. Tafti ei ylipäätään ole fiksuin valinta käyttölaukun materiaaliksi, mutta mietin silti, olisiko se kestänyt pidempään, jos olisin ostanut neitseellistä materiaalia. Nykyisellään tätäkään ei enää kehtaa käyttää, mutta voisin irrottaa kukan laukun kyljestä ja tehdä sille uuden laukun tai käyttää sitä jossakin muussa. Jos jatkossa käytän kierrätysmateriaaleja, tuskin teen niistä mitään kovin työlästä tai mitään, minkä täytyy kestää kulutusta. Muutoin todella harmi ja turhan suuri riski, että iso työ menee hukkaan materiaalivalinnan vuoksi.

The Tudor rose on this one was made following a tutorial I found online a few years ago. The fate of this bag is one of the reasons that I'm dubious about recycling materials. I used a taffeta from a too small sized dress I found at a flea market for the red parts and the strap wore through very quickly. Taffeta in itself isn't the smartest choice for an every day bag, but I can't help but wonder if it had lasted longer had I bought virgin materials. I can't use this one anymore either, but I could remove the flower and make a new bag for it or I could use it for something else. If I use recycled materials again, I doubt I'll make anything labor intensive or anything that has to be durable. Otherwise it's a real shame and too big of a risk of having to throw away a lot of work because of a choice of material.


Lopuksi tahdon esitellä vielä pari laukkuihastustani:
Finally I'd like to show a few of my bag crushes:

 Kirppikseltä löytynyt korilaukku. Ostin tämän lolita-kauteni aikaan ja ajattelin, että se näyttäisi kivalta osana classic lolita -asua. Tykkään siitä kovasti vieläkin, ja ainakin se on erikoinen, mutta en ole tullut sitä kauheasti käyttäneeksi, koska se ei oikein istu synkempiin asuihin. Niinpä nykyään pidän sitä koristeena ja säilytän siinä joitain harvemmin käyttämiäni koruja :).

A basket-like bag I found at a flea market. I bought this during my lolita era and thought it would go nicely with classic lolita. I still really like it, and it's quite an unusual bag, but I haven't used it much because it doesn't go well with the more sinister aesthetic I now prefer. So now I keep it as a decoration and keep some of me rarer used jewelry in it :).

Rakastan Charmmy Kittyä ja kun näin tämän hotellini kaupassa Japanissa, minun oli saatava tämä, siitäkin huolimatta, että se oli pinkki ja metallinhohtoinen. Olkoon se pieni salainen paheeni :).

I love Charmmy Kitty and when I saw this at the hotel's shop in Japan, I knew I had to have it, despite it being pink and metallic. I guess it's a guilty pleasure of mine :).

Kynsiä

Kesäloman viimeinen viikko. Johan sitä koulun alkua on odotettukin. Tänä vuonna olen antanut myös kynsilleni vähän lomaa ja pitänyt niitä enimmäkseen lakkaamattomina. Aloin myös pari viikkoa sitten taas syömään kalkkitabletteja ja eron kyllä huomaa. Kynnet tuntuvat paksummilta eivätkä liuskoitu ja lohkeile läheskään yhtä pahasti kuin yleensä. Olen sen verran laiska pitämään itsestäni huolta, että pelkästään luuston kunnossapitämiseksi ja osteoporoosin pelosta en jaksa pitää huolta, että syön tarpeeksi maitotuotteita, tai popsia pillereitä, mutta tämä pinnallinen - mutta toisaalta näkyvä, konkreettinen - kannuste saattaa hyvinkin riittää tekemään tästä pysyvän tavan.

Pariin kertaan intouduin kuitenkin taiteilemaan nettitutoriaalien pohjalta. Valitettavasti en kumpaakaan tutoriaalia enää onnistunut löytämään, kun niitä uudelleen etsin, mutta enpä toisaalta niitä orjallisesti noudattanutkaan.

Ensimmäiset kynnet tein nähtyäni tutoriaalin verta tihkuvista kynsistä. Minulla ei kuitenkaan ollut oikein sopivia punaisia, ja halusin kokeilla mustaa "kynsilakkakynääni" (Lakkapullo, jonka korkissa on tavallisen sudin lisäksi kärjessä pieni metalliputki, jolla saa tehtyä pienempiäkin viivoja.), joten päädyin tekemään samalla tekniikalla tällaiset:

~*~

The last week of the summer holiday. About time I'd say. This year I've let my nails have a bit of a holiday as well and kept them mostly polish free. I started taking calcium tablets again a couple weeks ago and I can really tell the difference. My nails feel thicker and they don't flake or chip nearly as much as usual. I'm quite lazy to be making sure I eat enough dairy products or to be popping pills just to keep my bones in good condition or out of fear of osteoporosis, but this superficial - yet visible, concrete - incentive could well be enough to tip me over to keeping up the habit.

I did take the effort a couple of times over the summer to do my nails based on some Youtube tutorials. Sadly, however, I can't seem to find either of them now that I look for them again, but I didn't follow them to the letter either.

The first nails I did after seeing a tutorial for blood drip nails. I don't have that great reds for those, and I wanted to try out my new black nail art pen, so I ended up adapting the technique to make these:

Pinkki näyttää kuvissa räikeämmältä kuin luonnossa, se on oikeasti vaalea, balettitossun värinen. Kärkiin laitoin myös mustaa glitteriä, mikä ei oikein näy kuin peukkukuvassa, jos tarkkaan katsoo.

Toisen kynsilookin toteutin teipin avulla: Lakkaa kynnet haluamallasi pohjavärillä, leikkaa teipistä kapeita liuskoja ja liimaa niihin kohtiin, mihin et tahdo toista väriä. Maalarinteippi olisi varmaan hyvä, mutta tavallinen läpinäkyväkin toimi paremman puutteessa. Pääasia, ettei pohjaväri jää teippiin kiinni, kun sen ottaa pois. Lakkaa kynnet toisella värillä ja irrota teipit varovasti ennen kuin lakka ehtii kuivua. Alkuperäisessä tutoriaalissa käytettiin pohjana mattaa sinistä ja pinnalla kiiltävää mustaa ja tykkäsin kovasti tuostakin yhdistelmästä. Tällä kertaa teki kuitenkin mieli pronssisia kynsiä, joten tällaiset niistä tuli:

~*~

The pink looks more like hot pink in the pictures than in real life. It's actually a light, ballerina slipper pink. I applied some black glitter to the tips, which can barely be seen in the thumb picture.

The other look was done using scotch tape: Apply a base colour of your choice, cut out some small strips of scotch tape and put them where you don't want the other colour. Masking tape would probably be better, but scotch tape worked alright. Just make sure the base colour doesn't stick to the tape when it's removed. Apply the other colour and peel the tape off carefully before the polish dries. The original tutorial had a matte blue for the base and shiny black for the top layer and I really liked that combination as well. This time, however, I felt like bronze nails, so here's how mine turned out:

Itse ainakin tykkään lopputuloksessa siitä, että koska molemmat käyttämäni lakat ovat metallinhohtoisia, punainen näyttää siltä kuin se olisi läpikuultavaa lakkaa pronssin päällä. 

Harmi kyllä, että ainakaan minun kynsissäni lakka ei koskaan pysy. Päivä tai korkeintaan kaksi ja kärjet ovat taas paljaat. Sikäli tykkäsin kovasti geelikynsistä, koska ne eivät lohkeile eikä "lakka" kulu pois. Ammattilaisella laitattaminen kuitenkin maksaa ja itse laittaminen on sotkuista ja aikaavievää puuhaa. Olen kuitenkin miettinyt, että koittaisin nyt kasvattaa omia kynsiäni vielä jonkin verran pitemmiksi ja kokeilla sitten geelaamista ilman tippejä.

Pari inspistä on vielä pöytälaatikossa odottamassa toteuttamista:

~*~

I liked that in the outcome it looks like the red polish is actually translucent over the bronze, because both the nail polishes were metallic.

It's a shame that, at least on my nails, nail polish never lasts. A day or two at the most, and my tips are bare again. I really liked gel nails because they wouldn't chip and the "nail polish" wouldn't wear off. But it's costly to have it done by a pro and messy and time-consuming to do it yourself. I've been considering trying to grow my natural nails a little longer still and to try applying gel to them without artificial tips.

Here are a couple inspirations that are still waiting to be tried out:

Source: Chloe's nails

Simppelisti eleganttia. Chloe's nailsistä löytyy paljon muitakin mattalakkalookkeja, joita odotan innolla pääseväni kokeilemaan kunhan e.l.f.in pakettini saapuu.

Tämän olen nähnyt monessakin paikassa, mutta tässä ohje, missä käytetään alkoholin sijaan vettä, mikä on varmasti kynsille ja iholle parempi vaihtoehto:

~*~

Simple and elegant. Chloe's nails has a lot of other looks using matte nail polish as well that I'm eager to get to try as soon as my package from e.l.f arrives.

I've seen this one in quite a few places, but here's a tutorial that uses water instead of alcohol, which I'm sure is healthier for one's nails and skin:

Itse ajattelin kokeilla tätä tuolla toisessa lookissani käyttämällä punaisella. Siitä väriyhdistelmästä tulee mieleen eräs Valentinon printtisilkki, mitä ihastelin jokin aika sitten Eurokankaassa, mutten raaskinut korkean hinnan vuoksi ostaa.

Kolmas suunnitelmissa oleva tekniikka on näistä varmasti suuritöisin ja sotkuisin:

~*~

I thought I'd try it with the red that I used in the second look. It reminds me of a Valentino print silk that I adored at the fabric store a while back, but didn't have the heart to buy for its high price.

My third plan is surely the most elaborate and messiest:

Tämä voisi näyttää kivalta sinimustana tai vihermustana, tai värittömällä ja värillä.

This could look nice in black and blue, black and green, or with a transparent and opaque nail polish.

Another challenge

Kirjoittaminen ei ole taas viime päivinä oikein maistunut, joten tähänkin vastaaminen viipyi päivän jos toisenkin. Kiitokset Lottakatariinalle haasteesta :).

I haven't really felt like writing in the past few days and therefore it took quite a while to reply to this one. Thanks to Lottakatariina for the challenge :).

1. Mitä teet ensimmäisenä, kun tulet töistä/koulusta kotiin?

- Useimmiten hoidan ruuanlaiton pois alta ja katselen miesystäväni kanssa jakson tai pari jotakin hyvää sarjaa. Tällä hetkellä pyörii ainakin True Blood, Political Animals, Continuum, Perception, Falling Skies ja seuraamme myös the Colbert Reportia ja the Daily Show with Jon Stewartia.

2.Mikä saa sut onnelliseksi?

- Tämä taitaa olla näistä vaikein kysymys. Taidan olla onnellinen, kun saan tehdä asiat omalla tavallani ja tahdillani. Kun kaikki lähimmäiseni ovat onnellisia eikä ilmassa ole mitään suurempia jännitteitä. Olen tosi vahvasti introvertti ja nautin yksinolosta ja oman kodin rauhasta.

3. Millaiset asiat saa sinut suuttumaan?

- Ihmisten ajattelemattomuus ja piittaamattomuus. Kun asiat tehdään hankalammin ja huonommin kuin olisi mahdollista, niin yhteiskunnassa kuin pienemmässäkin mittakaavassa. Kaikenlainen epäreilu kohtelu.

4. Haluaisitko muuttaa jotakin piirrettä itestäsi?

- Voisin hyötyä hitusesta enemmän sosiaalisuutta. Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin aika tyytyväinen itseeni.

5. Pahin painajaisesi?

- Jopa painajaiseni ovat melko tylsiä, lähinnä pientä ärsyyntymistä aiheuttavia. Monesti näen unta olevani noutopöydässä tms. hakemassa ruokaa, mutta vaikka kuinka otan ruokaa, mikään ei pysy lautasellani.  Kaipa niillä unilla on jokin syvällinen merkitys... tai sitten olen vain nälkäinen. Itselleni ei yleensä mitään kauheaa tapahdu, mutta pari kertaa olen nähnyt unta jonkun läheisen kuolemasta. Sellaisia ei kyllä ole kiva edes uneksia.

6. Millaista musiikkia kuuntelet?

Lyhyt vastaus: hyvin vähän. Pidempi vastaus: En yleensä jaksa laittaa mitään tiettyä soimaan, mutta pidän yleensä raskaammasta musiikista. Metallica, Turisas, Nightwish (Tarjan aika & Imaginaerum), Emilie Autumn, Evanescence, Within Temptation, Lykke Li, Youtube-laulaja Katethegreat19. Tietylle tuulelle sattuessani Andy Williams, the Baseballs, Lily Allen ja Jukka-Poika/the Soul Captain Band.

7. Millainen on arkivaatetuksesi?

- En juurikaan tee eroa arki- ja juhlavaatteiden välille. Jokainen päivä ansaitsee hiukan juhlavuutta ja nättejä vaatteita on sääli pitää kaapin perukoilla 99 % ajasta. Käytän korsettia aina kun kaipaan pientä ryhdistämistä tai itsetunnon kohotusta, noin 3-4 päivänä viikossa. Käytän lähes aina hameita ja suosin mustaa, mutten kaihda värejäkään.

8. Mitkä ovat top 3 nettisivustot?

- Top3 eniten käymääni sivustoa ovat varmaan Facebook, wow-kiltani forum ja Blogger. Jos sisällön laadun tai viihdyttävyyden puolesta katsotaan, suosikeikseni voisin mainita TED.comin, thatguywiththeglasses.comin ja Ferry Halimin Orisinalin.

9. Mitä ajattelet Jumalasta?

- Tästä ajattelin vielä kirjoitella lisääkin, mutta lyhyesti sanottuna, en usko, en arvosta.

10. Mitä luulet, että tapahtuu kuoleman jälkeen?

- Ruumis maatuu sikäli kuin se kaiken maailman balsamointiaineita täyteen pumpattuna pystyy maatumaan, tietoisuus sammuu aivotoiminnan mukana.

En taaskaan taida haastaa ketään.

1. What's the first thing you do when you get home from work/school?

- Usually I just get over with cooking and watch an episode or two of a good series with my boyfriend. At the moment that includes True Blood, Political Animals, Continuum, Perception, Falling Skies, and we also follow the Colbert Report and the Daily Show with Jon Stewart.

2. What makes you happy?

- I think this one's the toughest out of these questions. I think I'm happy when I get to do things my own way and at my own pace. When everyone around me is happy and there's no major drama going on. I'm a rather strongly introverted person and I enjoy alone time and the peace and quiet of home.

3. What sort of things make you angry?

- The inconsideration and disregard of people. When things are done in a harder and inferior way to how they could be done, in society and on a smaller scale. All kinds of unfair treatment.

4. Would you like to change some characteristic of yourself?

- I could benefit from being slightly more social. All in all, however, I'm quite happy with who I am.

5. Your worst nightmare?

- Even my nightmares are rather boring, mostly just sources of slight annoyance. I regularly dream of being at a buffet and despite picking food and placing it on my plate, nothing will stay on it. I guess there's some deep meaning to these... or maybe I'm just hungry. I rarely get anything horrible happening to myself, but I've dreamt of the death of someone dear a couple of times. That sort of thing isn't fun even to dream of.

6. What kind of music do you listen to?

- Short answer: very little at all. Longer answer: I usually can't be bothered to put anything in particular on, but I usually prefer metal. Metallica, Turisas, Nightwish (With Tarja & Imaginaerum), Emilie Autumn, Evanescence, Within Temptation, Lykke Li, the Youtube songstress Katethegreat19. When I'm in certain moods, Andy Williams, the Baseballs, Lily Allen and Jukka-Poika/the Soul Captain Band.

7. What'syour everyday wardrobe like?

- I don't really distuinguish between everyday and formal clothing. Every day deserves to be a little festive and it's a shame to keep pretty clothes tucked in a closet 99 % of the time. I wear a corset whenever I feel I need a bit of posture enhancement or a confidence boost, about 3-4 days a week. I wear skirts almost always and I prefer black, but I don't shy away from colour either.

8. What are the top3 websites?

- My top3 most visited sites are probably Facebook, the forum of my WoW guild and Blogger. If I judge by content quality and how entertaining the sites are, I could choose TED.com, thatguywiththeglasses.com and Ferry Halim's Orisinal.

9. What do you think about God?

- I've been thinking of writing still more on this subject, but to put it short, I don't believe in him, I don't appreciate belief in him.

10. What do you think happens after death?

- The body decomposes, as far as it can when it's pumped full of embalming fluids, the consciousness goes out with brain function.

I don't think I'll challenge anyone this time either.