Milk and cookies, wafers and wine

Äidinmaitoa ja öylättiä

Sain eilen ristiäiskutsun. Serkkuni silloin kaksikuukautinen tytär kastetaan parin viikon päästä. Oi kun ihanaa!

No ei helvetissä ole... Uskonnon tuputtaminen on pahinta hallaa, mitä lastensa henkiselle kehitykselle saa lain puitteissa ja yhteiskunnan hyväksynnällä tehdä. Pienenä lohtuna tällä kertaa kyseessä on evankelisluterilainen kirkko eikä sentään esimerkiksi katolilaisuus, islam, tai jos kyseessä olisi poikavauva, juutalaisuus. Tästä kirkosta serkkuni tyttö voi todennäköisesti lähteä vailla läpi elämän kestävää syyllisyydentunnetta, kuolemanuhkaa tai fyysisiä vammoja, kunhan oppii aikanaan ajattelemaan, puhumaan ja myöhemmin ymmärtämään mitä uskonto on.

Miksei tässä seremoniassa ole kohtaa, jossa kysyttäisiin tahdotko tai kun kyse nyt kuitenkin on henkilöstä, jonka itsensä ei ole mahdollista mielipidettään ilmaista muutoin kuin itkemällä, että jos jollakulla on jotakin tätä liittoa vastaan, puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi?

Richard Dawkins havainnollisti lasten leimaamista uskonnollisten yhteisöjen jäseniksi seuraavalla vertauksella: Lehdessä on kuva kolmesta lapsesta esittämässä itämaan tietäjiä joulukuvaelmassa. Kuvatekstin mukaan he ovat Shadbreet (sikhi), Musharaff (muslimi) ja Adele (kristitty), kaikki neljävuotiaita. Useimmat ihmiset eivät näe tässä mitään väärää, ja pitävät kuvaa söpönä ja ihanan monikulttuurisena. Vaan entä jos kuvatekstissä lukisikin Niko (kokoomuslainen), Eero (vihreä) ja Sanna (SDP), kaikki neljävuotiaita?

Nelivuotias osaa sentään jo puhua ja paljon muutakin, mutta opettelee vielä, että hiekkalaatikolla on kivempi leikkiä, kun kukaan ei heittele toisia hiekalla ja kun suostuu lainaamaan lelujaan kaverillekin. Sen ikäisen ei pitäisi joutua pelkäämään joutuvansa helvettiin tai ihmettelemään, miksi Adelen isän mielestä Musharaff ei ole sopivaa leikkiseuraa. Niinkuin ei ole kommunistilapsia tai natsilapsia, ei ole myöskään kristittyjä lapsia tai muslimilapsia. On vain kristittyjen vanhempien tai muslimivanhempien lapsia.

Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin miksi uskonnolliset yhteisöt käyttävät niin paljon resursseja nimenomaan lasten indoktrinaatioon. Harvassa ovat ne itsenäiseen ajatteluun kykenevä aikuiset, jotka niitä oppeja uskoisivat, ellei heille ole lapsesta saakka eri auktoriteettien taholta opetettu, että uskominen on hyve ja nimenomaan tämä kyseinen usko on se ainut oikea. Jos vanhempia, opettajia ja pappeja voitaisiin kieltää opettamasta lapsille uskontoa ennen kuin nämä ovat vaikka 15-vuotiaita, mieluummin 18, ja osoittavat halukkuutensa, uskon että uskovien määrä laskisi häviävän pieneen parissa kolmessa sukupolvessa.

Mutta nykyään kiitettävän maallistuneessa Suomessakin on vielä uusimpaan peruskoulujen tuntijaon uudistukseen asti opetettu kouluissa enemmän uskontoa kuin esimerkiksi historiaa. Nykyään uskonnonopetus on lain mukaan tunnustuksetonta, mutta keskittyy silti evankelis-luterilaiseen kirkkoon, Raamattuun ja sen oppeihin. Kai tunnustuksettomuus tässä yhteydessä sitten tarkoittaa, ettei tunneilla tarvitse rukoilla, veisata virsiä tai lausua uskontunnustusta. Toivottavasti vähintään sitä.

Itse aloitin ala-asteen melkein parikymmentä vuotta sitten ja osallistuin normaaliin evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen, vaikka jos olisin saanut valita, olisin varmaan silloinkin jo valinnut elämänkatsomustiedon. Vaan kun vielä nykypäivänäkään se ei olisi mahdollista. Olivat vanhemmat sitten oikeasti uskoaan harjoittavia kristittyjä tai kannatuksen vuoksi kirkkoon kuuluvia tapakristittyjä, jos heidän lapsensa kuuluvat kirkkoon, näiden on lain mukaan pakko osallistua uskonnonopetukseen. Jos vanhemmat tahtovat lapsensa elämänkatsomustietoon, heidän on erotettava lapset kirkosta. Lapsen itsensä on valintaan mahdollista vaikuttaa vain vanhempiensa kautta. Jos sinut on kastettu, olet alle 18-vuotias, eikä jompikumpi vanhempasi anna lupaa erota kirkosta, joudut läpi koko peruskoulun opiskelemaan oppiainetta, joka voi hyvinkin olla täysin omien käsitystesi vastainen. Parin viikon takainen Jesus & Mo-strippi on tähän kohtaan varsin osuva.

Tässä vielä vertailun vuoksi peruskoulun opetussuunnitelmasta kopioidut tavoitteet 1-5-luokkalaisten uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetukselle. Kummat sinun mielestäsi kuulostavat paremmilta tukemaan pienen ihmisenalun kasvua tasapainoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi?

Evankelisluterilainen uskonnonopetus:
Oppilas
• oppii luottamusta elämään ja itseensä, kohtaamaan rohkeasti tulevaisuuden,
ymmärtämään pyhän ulottuvuuden sekä näkemään uskonnon vaikutuksen omassa
ja muiden elämässäPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 205
• tutustuu Uuteen testamenttiin, Jeesuksen elämään ja opetuksiin
• tutustuu Vanhan testamentin keskeisiin kertomuksiin
• ymmärtää kirkkovuoden ja Jeesuksen elämänkaaren välisen yhteyden
• tutustuu luterilaiseen kirkkoon ja seurakunnan toimintaan
• tutustuu muihin kristillisiin kirkkoihin ja ympäröiviin uskonnollisiin ja ei-
uskonnollisiin katsomuksiin
• oppii eettisten asioiden pohdintaa, omien tunteiden ja kokemusten jakamista sekä
kristillisen etiikan soveltamista.


Elämänkatsomustieto:
Tavoitteena on edistää oppilaan pyrkimystä
• etsiä ja rakentaa identiteettiään ja elämänkatsomustaan ja sen myötä oppia hahmot-
tamaan kokonaisuuksia, kasvaa kohtaamaan epävarmuutta ja kehittää taitojaan
ilmaista itseään
• kehittää arvostelukykyään ja kykyään eettiseen toimintaan ja oppia huomaamaan
kohtaamiensa arkipäivän tilanteiden eettiset ulottuvuudet ja käyttämään eettisen
ajattelun taitoja ja katsomuksellista harkintaa
• tutustua ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja kestävän
kehityksen periaatteisiin ja oppia kantamaan vastuuta itsestään, toisista ihmisistä,
yhteisöstä ja luonnosta
• tutustua lähiympäristönsä katsomuksiin ja kulttuureihin.

Aionko siis mennä ristiäisiin? Todennäköisesti. Se on kuitenkin perhejuhla ja siihen liittyy muutakin kuin pelkkä uskonnollinen puoli. Mietin vielä hiukan kahden vaihtoehdon välillä, jotka ovat jättää menemättä tai mennä, jos vain keksin jonkin fiksun lahjan, jolla osoittaa tahdikkaasti oma ja avopuolisoni mielipide kyseisestä seremoniasta ja siitä, mitä se lapsen kannalta merkitsee. Olemme jo päättäneet jatkossa antaa rippilahjaksi Richard Dawkinsin Jumalharhan, "jotta kolikon kääntöpuoli ei unohtuisi", mutta kastajaislahjaksi se olisi lähinnä lahja vanhemmille. Tai ehkä ostan/teen jotain peruskivaa ja kirjoitan korttiin "Onneksi olkoon, olet syntynyt Suomeen, missä vaikka sinut saadaan ilman suostumustasi liittää uskontokuntaan, kukaan ei voi sinua onneksi pakottaa sen oppeja noudattamaan tai pysymään sen jäsenenä ikuisesti. Kasvakoon sinusta itsenäinen ja vahva nuori nainen ja tuokoon elämä sinulle onnea ja menestystä."

~*~

I got an invitation to a christening yesterday. The then two-month-old daughter of my cousin will be christened in about two weeks. Oh how wonderful!

Hell no it ain't... Forcing religion on children is the worst kind of detriment to a child's mental development that can be inflicted within the law and with the blessing of society. As a small comfort, at least this time the religion in question is evangelic-lutheran and not catholicism, islam, or if it were a boy, judaism. My cousin's daughter may most likely leave this church without a life-long burden of guilt, threat to her life or physical harm, when in time she'll learn to think, speak and later to understand what religion is.

Why isn't there a section in this ceremony, where they'd ask if the person actually wants to take this religion to be their religion or, as the person in question is incapable of expressing their opinion by other means than crying, asking people to speak now if they know a reason why the ceremony should not proceed, or forever hold their peace?

Richard Dawkins made the following example of labeling children with the religion of their parents: In the newspaper there's a picture of three children playing the Three Wise Men in a nativity play. In the caption it says they are Shadbreet (a Sikh), Musharaff (a Muslim) and Adele (a Christian), all aged four. Most people won't see anything wrong with this. They consider the picture cute and wonderfully multicultural. But what if the caption said: Shadbreet (a Keynesian), Musharaff (a Monetarist) and Adele (a Marxist), all aged four?

At least a four-year-old can already talk, and do a great many other things, but they're still learning that while playing at the sandbox, it's much nicer for everyone if you don't throw sand at each other or if you learn to share your toys. A four-year-old shouldn't have to fear hell or to wonder why Adele's father thinks Musharaff isn't a suitable playmate for her. Just like there aren't communist children or nazi children, there aren't christian children or muslim children. There are only children of christian or muslim parents.

But then again, I fully understand why religious organizations spend so many resources on indoctrinating children in particular. Few and far between are the adults capable of independent thought, who would believe their teachings, unless they were taught from early childhood on by multiple authority figures how faith is a virtue and their particular faith is the one true faith. If parents, teachers and preachers of any kind could be banned from teaching religion to children before they are, say, 15 years old, or even better, 18, and before they express willingness, I believe the numbers of believers would plummet severely in only a couple generations.

And yet, even in the commendably secular society of Finland, up until this year, children have still been taught more religion in schools than, for example, history. According to current law, religion as a subject in our schools is secular, however it still concentrates on teaching about the evangelical-lutheran church, the Bible and its teachings. I suppose secular in this context means that the pupils don't have to pray, sing hymns or recite confessions of faith in class. I hope it means that at the very least.

I participated in the common evangelical-lutheran religious education in primary and secondary school, about 20 years ago now, but had I had the choice, I probably would have chosen even then the secular, non-religious option called ethics. However, that wouldn't be an option for a child in my position even now. Whether the parents of a child are practicing christians or nominal christians who are only supporting members of a church, if their children, too, are members of the church, by the Finnish law, the children have to study religion. If the parents want their children to go to ethics instead, they have to have them removed from the church first. The children themselves can only affect this choice through their parents. If you've been christened, you're under 18 and either one of your parents won't allow you to leave church, in Finland you would be forced to study extensively a faith that may be completely contrary to what you believe in. The Jesus and Mo strip from a couple of weeks ago suits this topic quite nicely.

Here are, for comparison, the objectives of religion and ethics for children aged 7 through 11 in Finland. Which ones do you think would be better suited for supporting the growth of a little person into a well-balanced and responsible adult?

Religion:

The pupils will

• learn confidence in life and themselves, learn to meet the future courageously, understand the sacred dimension, and see the influence of religion in their own personal lives and the lives of others

• get an introduction to the New Testament and the life and teachings of Jesus

• get an introduction to the Old Testament's main narratives

• understand the connection between the church year and the course of Jesus' life

• get an introduction to the Lutheran Church and Lutheran congregational activity

• get an introduction to other Christian churches and the environment of religious and nonreligious views

• learn to ponder ethical questions, share their feelings and experiences, and apply Christian ethics.

Ethics:

The objective is to further the pupil’s efforts to

• look for and develop their identities and philosophies of life, and thereby to learn to perceive wholes, learn to encounter uncertainty, and develop their skills in expressing themselves

• develop their critical faculties

• develop their capabilities for ethical action, learn to notice the ethical dimensions of the situations they encounter from day to day, and utilize both skills in ethical thought and philosophical judgment

• gain an introduction to the principles of human rights, tolerance, justice, and sustainable development

• learn to assume responsibility for themselves, other people, the community, and nature

• gain an introduction to the cultures and personal world views in their immediate environment.

So am I going to go to the christening? Probably. It's still a family gathering and there's more to it than just the religious side. I'm still considering a bit between not going or going but giving some thought out gift that would also express the views of me and my boyfriend on the ceremony and what it means to the child. We've already decided to give Richard Dawkin's God Delusion as our gift on any future confirmations we may be invited to, so that "the coin's flip side wouldn't be forgotten". As a christening present, however, it would be more of a gift to the parents. Maybe I'll buy or make something nice and just write on the card: "Congratulations, you have been born in Finland where, although you can be made a member of a church without your consent, no one can force you to follow its teachings or to remain its member forever. May you grow up to be a strong, independent young woman and may life bring you joy and success."